FANDOM


Åkesoft oli suomalainen tietokonepelien tekijätiimi, jonka jäsenet eivät ole julkistaneet henkilöllisyyttään. Åkesoft oli muutaman noin 15-vuotiaan pojan ryhmä, joka teki yksinkertaisia ja humoristisia tietokonepelejä PC-tietokoneille 1990-luvun puolivälissä. Pelit ovat ilmaisjakelussa ja levisivät tuolloin vielä käytössä olleiden Bulletin Board Systemien sekä myös Internetin välityksellä. Åkesoftin pelit olivat tekniseltä toteutukseltaan erittäin amatöörimäisiä. Ne kuitenkin onnistuivat osumaan nuorison huumorisuoneen, ja siksi varsinkin peli nimeltä Invataxi muistetaan edelleen.

Invataxi Muokkaa

Åkesoftin ylivoimaisesti kuuluisin peli oli Invataxi. Pelissä pelaaja on Invataxin kuljettaja. Käytännössä peli koostuu siitä, että pelaajan pitää ensin kuunnella invataxin asiakkaan epäselvää örinää, ja sen jälkeen valita kartalta kohde, johon asiakas halusi päästä. Jos osasi valita oikean kohteen tarpeeksi monta kertaa, pelaaja pääsi pelin lävitse. Pelistä on ollut liikkellä myös pidemmälle kehitettyjä versioita, jotka eivät kuitenkaan ilmeisesti ole Åkesoftin tekemiä. Lisäksi on olemassa Invataxin inspiroimana tehty peli nimeltä Separila. Peliä pystyi pelaamaan myös ilman äänikorttia, sillä äänet sai kuulumaan haluttaessa PC:n sisäisen kaiuttimen (PC speaker) läpi – joskin tällöin asiakkaiden tarkoituksista oli vaikeampaa saada selvää. Invataxi esiteltiin lyhyesti MikroBitti-lehdessä palstalla, jossa käytiin läpi lehden MBnet-purkkiin laitettuja uusia ohjelmia. Kuvauksessa pelin sanottiin olevan "lähinnä omituinen parodia tietokonepelistä".

Muita Åkesoftin pelejä ja ohjelmia Muokkaa

Muihin Åkesoftin peleihin kuuluu esimerkiksi Sokkomato, joka on muuten tavanomainen matopeli, paitsi että pelin koko väripaletti on säädetty mustaksi. Bepa Quest on puolestaan seksuaalista kanssakäyntiä simuloiva peli, jossa käsitellään näppäimiä Commodore 64:stä tutun Sex Gamesin tyyliin. Åkesoft teki myös muutamia humoristisia ohjelmia kuten Kuolinilmoitusgeneraattorin, jolla pystyi tekemään tavallista lennokkaampia kuolinilmoituksia. Esimerkiksi fraasin "siunaus toimitettiin" tilalle pystyi vaihtamaan lauseen "nekrofiliaorgiat pidettiin". Hämmästystä herätti myös Åkesoftin Seksipuhelinsimulaattori, jossa pystyi soittamaan esimerkiksi "sukkamunalle". Niin ikään seksiviihteen kustannuksella pilailtiin Åkesoftin Joulukalenterissa, jonka luukuista paljastui alastomia naisia. Jouluaattoa varten luvassa oli luonnollisesti erityinen yllätys. Åkesoft teki myös yhden numeron verran Iltapanomat-nimistä sähköistä lehteä, joka oli parodia suomalaisista iltapäivälehdistä.

Åkesoftin loppu Muokkaa

Åkesoftin taival ilmeisesti loppui oikeussalissa. Åkesoft oli käyttänyt Bepa Quest -peliään koulukiusaamisen välineenä. Pelin lopussa sai puhelinnumeron, joka oli koulukiusatun henkilön puhelinnumero. Pelissä luki, että puhelinnumerosta voi tilata anaaliseksiä. Koulukiusatun henkilön isän firma, joka käytti samaa puhelinnumeroa, joutui vaihtamaan numeroaan pelin johdosta alkaneen epämääräisen soittelun takia. Myös kiusattu ja hänen pikkuveljensä joutuivat vaihtamaan kouluaan kiusaamisen takia, joskaan tämä ei ollut välttämättä Åkesoftin tai pelin syytä. Åkesoftin jäsenet joutuivat maksamaan suuret vahingonkorvaukset kiusaamisesta sekä kiusatun isälle tämän firman puhelinnumeron vaihdoksesta aiheutuneiden ongelmien takia. Oikeusprosessin jälkeen Åkesoftista ei ole kuulunut enää mitään. Tapauksesta kerrottiin lyhyesti joissakin sanomalehdissä ja MikroBitti-lehdessä. Lehtijutuissa ei mainittu Åkesoftia tai henkilöitä nimeltä.

Åkesoftin julkaisuja Muokkaa

  • Invataxi
  • Bepa Quest
  • Sokkomato
  • Kuolinilmoitusgeneraattori
  • Seksipuhelinsimulaattori
  • Iltapanomat -lehti
  • Joulukalenteri
  • Åkesoft megademo
  • The Last Animal Action Hero
  • Swedish Erotics -demo

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki