Pelipedia Wiki
Advertisement

Coloris on alkuperältään suomalainen Amigalle tehty Tetrisklooni, joka julkaistiin 1990. Myöhemmin peli käännettiin Atari ST:lle.

Coloriksessa Tetriksen tavoin putoilee palikoita kuiluun, ja jos palikat yltävät kattoon asti, peli päättyy. Tetriksestä poiketen kaikki palat ovat kuitenkin saman muotoisia (kolme ruutua pystysuorassa). Putoavaa palikkaa voi Tetriksen tapaan ohjata sivuttaissunnassa, mutta sitä ei voi nappia painamalla kääntää, vaan ainoastaan palikan ruutujen värien järjestystä pystyy vaihtamaan. Palikkaa ohjaamalla ja värien järjestystä vaihtamalla on tarkoitus saada saman väriset ruudut kosketuksiin. Jos kolme saman väristä ruutua osuu vierekkäin, kyseiset ruudut poistuvat. Lisäksi voi taktioiden luoda tilanteita, joissa suurempi joukko ruutuja katoaa kerralla (tekemällä yhdistelmiä, joissa lopulta kolmen ruudun yhdistyessä kosketuksissa toisiinsa on useampia saman värisiä ruutuja).

Peli sai jonkin verran huomiota suomalaisessa alan lehdistössä, koska suomalaisia pelejä ilmestyi vain vähän. MikroBitissä Jukka Tapanimäki antoi Colorikselle huippuarvosanat. Lehden lukijapalstalla joku huomautti, että Tapanimäen nimi komeili myös pelin piraattiversion ennätyslistan kärjessä. Tämä ei kuitenkaan johtunut annetun vastauksen mukaan siitä, että Tapanimäki olisi pelannut piraattiversiota.

Pelin julkaisi enimmäkseen freeware-ohjelmien postimyyntiin keskittynyt yritys nimeltä Avesoft. Pelin hinta oli kaupassa halpapelin ja täyshintaisen väliltä. Myöhemmin sitä alettiin myydä halpapelinä Avesoftin postimyynnin kautta. Peliä ei yritetty myydä ulkomailla oikeustaistelun pelossa, koska Segan Columns-peli muistutti liikaa Colorista.

Tekijät[]

Tekijätiimin nimeksi on mainittu Signum Victoriae

  • Ohjelmointi: Pertti Lehtinen, Keijo Heljanko
  • Grafiikka: Harri Granholm, Mika Meriläinen, Jyrki Kummola
  • Musiikki: Tor Bernard Gausen, Jean-Pierre Jandrain
  • Atari ST käännös: M. Pellinen, V. Poikonen
Advertisement