FANDOM


Electronic Arts eli EA on yhdysvaltalainen yhtiö, joka tuottaa ja levittää tietokone- ja videopelejä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Redwood Cityssä Kaliforniassa. Yhtiö perustettiin vuonna 1982, ja yhtiön perustaja ja pitkäaikainen johtaja oli Trip Hawkins. Nykyinen pääjohtaja on John Riccitello.

Historia Muokkaa

Alkuvaiheet Muokkaa

Electronic Artsin perustaja Trip Hawkins kertoo olleensa kiinnostunut peleistä koko elämänsä ajan. Hän piti monimutkaisista lautapeleistä kuten Strat-O-Maticista ja Dungeons & Dragonsista. Kesällä 1975 Hawkins kuuli keksinnöstä nimeltä mikroprosessori. Sinä päivänä hän päätti perustaa tietokonepeliyhtiön vuonna 1982. Hawkins ajatteli, että tarvittavan tekniikan kehittymiseen, kaupallistamiseen ja yleistymiseen menisi vielä seitsemän vuotta.

Valmistuttuaan Harvardista Hawkins lähti opiskelemaan Stanfordiin. Tämä vei hänet kotitietokoneiden vallankumouksen keskukseen. Hän sai töitä Applelta lopettaessaan opiskelunsa vuonna 1978. Applella oli silloin vain 15 työntekijää ja yhtiö oli myynyt historiansa aikana vain 1000 tietokonetta. Useimmat edellisenä vuonna. Neljä vuotta myöhemmin Apple oli Fortune-lehden 500 suurimman yrityksen listalla. Yhtiöllä oli 4000 työntekijää ja melkein miljardin dollarin tulot vuodessa.

Tietokoneet jotka aiemmin olivat vieneet kokonaisia huoneita yliopistoissa maksoivat nyt alle 500 dollaria ja mahtuivat helposti nurkkapöydälle olohuoneessa. Apple II, Commodore 64 ja Atari 400/800 antoivat tavallisille ihmisille mahdollisuuden laatia ja tietysti pelata pelejä.

Saatuaan runsaasti rahaa Applelta Hawkins ymmärsi, että oli tullut hänen aikansa. Hän erosi aikataulun mukaisesti Applelta tammikuussa 1982, mutta yhtiö sai hänet jatkamaan vielä hieman pidempään. Hawkins lähti lopulta huhtikuussa ja perusti Elecronic Artsin yksin 28. toukokuuta 1982. Enää täytyi vain keksiä lopullinen nimi. Alkuperäinen nimi oli ollut Amazin' Software, mutta Hawkins halusi huomioida pelit taidemuotona ja muuttaa sen muotoon SoftArt. Dan Bricklin Software Artsilta pyysi, että Hawkins ei käyttäisi samaa nimeä. Lokakuussa 1982 Hawkins kutsui ensimmäiset kaksitoista työntekijäänsä ja ulkopuolisen markkinointiyhtiön kokoukseen, jossa keksittiin vaihtaa nimeksi Electronic Arts.

Hawkins rahoitti yhtiötä omista varoistaan seuraavat kuusi kuukautta. Aluksi hän työskenteli yksin kotoaan, ja sitten käytti toimistoa Sequoia Capitalissa, jossa hän alkoi myös palkkaamaan ensimmäisiä työntekijöitä. San Mateosta Kaliforniassa oli tuleva EA:n vakituinen päämaja vuoteen 1998 saakka, jolloin yhtiö siirtyi läheiseen Redwood Cityn kaupunkiin.

EA:n alkutaipaleella yhtiö tunnettiin nimenomaan pienempien pelintekijöiden ja studioiden pelijulkaisijana. Tämän kauden merkittävimpiä EA:n pelijulkaisuja olivat muun muassa Archon ja M.U.L.E. (1983). Vasta vuonna 1987 EA tuotti ensimmäisen omin voimin tuotetun pelin (Skate or Die). Electronic Arts julkaisi monia Bullfrog -ryhmän kuuluisia pelejä kuten ensimmäisen "jumalapelin" Populousin (1988) sekä huvipuiston rakennuspelin, Theme Park (1994). Bob Dinnermanin vuonna 1988 julkaistu F/A 18 Interceptor oli omana aikanaan grafiikaltaan vaikuttavimpana pidetty lentosimulaattori kotitietokoneille. EA:n hyötyohjelmista merkittävin julkaisu oli alun perin Amigalle tehty Deluxe Paint (1985), joka oli useiden vuosien ajan merkittävimpiä piirustusohjelmia (EA väitti aluksi, että heillä on tekijänoikeudet kaikkiin ohjelmalla tehtyihin kuviin, mutta tämä kanta kumottiin oikeudessa).

Electronic Artsin huomattavia julkaisuja Muokkaa

  • M.U.L.E. (1983)
  • Archon (1983)
  • Archon II (1984)
  • Marble Madness (kolikkopelin tietokonekäännökset, 1986)
  • Deluxe Paint (1985 + myöhemmin uusia versioita)
  • Chessmaster 2000 (1986)
  • Skate or Die (1987)
  • F/18 Interceptor (1988)
  • Sentinel Worlds I: Future Magic (1988)
  • Zany golf (1988)
  • Powerdrome (1989)
  • Indianapolis 500 (1990)
  • Road Rash (1992)
  • Desert Strike (1993)
  • NHL Hockey '93 (1993)
  • Space Hulk (1993)
  • Burnout-sarja (alkuperäinen julkaisija Aklaim)
  • Battlefield-sarja
  • Need For Speed-sarja
  • Harry Potter-videopelit
  • The Sims (2000)
  • Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2003)
  • The Sims 2 (2004)
  • Madden NFL 2007 (2006)
  • Command & Conquer 3: Tiberium Wars (2007)
  • Left 4 Dead (2008)

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki