FANDOM


Final Fantasy IV on japanilaisen Squaren vuonna 1991 julkaisema konsoliroolipeli, joka kehitettiin Super Nintendo Entertainment Systemille. Final Fantasy IV kuuluu kuuluisaan Final Fantasy -pelisarjaan. Sarjansa osista se oli ensimmäinen Active Time Battle -taistelujärjestelmää ja Mode 7 -grafiikkaa käyttävä peli.

Pohjois-Amerikassa peli julkaistiin nimellä Final Fantasy II, sillä aiemmin mantereella oli julkaistu vain sarjan ensimmäinen osa. Nimi kuitenkin palautettiin Final Fantasy IV:ksi SNES-julkaisua seuraavissa käännöksissä, jotka ilmestyivät PlayStationille ja Game Boy Advancelle. Final Fantasy IV:n WonderSwan Color -sovitus tuli saataville pelkästään Japanissa, jossa julkaistiin myös pelin kolmiulotteinen uusversio Nintendo DS:lle joulukuussa 2007.

Juoni Muokkaa

Pelin päähenkilönä toimii Baron-ritari Cecil, joka yrittää pelastaa maailmaa neljän alkuaineen kristallia tavoittelevalta Golbezilta. Suorittaessaan tehtäväänsä Cecil saa rinnalleen parhaan ystävänsä, rakastettunsa ja muita ritareita maailmanpelastusoperaatioon. Pelin alkuvaiheillia Golbez tosin hypnotisoi Cecilin parhaan ystävän Kainin, joka liittoutuu vihollisten puolelle.

Päähenkilöt Muokkaa

Hyvät Muokkaa

  • Cecil Harvey
  • Kain Highwind
  • Rosa Farrel
  • Cid Pollendina
  • Rydia
  • Tellah
  • Edward Chris von Muir
  • Yang Fang Leiden
  • Palom
  • Porom
  • Edge Geraldine
  • FuSoYa

Pahat Muokkaa

  • Barbariccia
  • Baigan
  • Gagnazzo
  • Dark Elf
  • Golbez
  • Dr. Lugae
  • Rubicant
  • Magus Sisters
  • Scarmiglione
  • Zemus
  • Zeromus

Aiheesta muualla Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki