Pelipedia Wiki
Advertisement

Joystick eli peliohjain on tietokoneen oheislaite, jota käytetään usein muun muassa tietokonepelien pelaamiseen, joskin niillä on myös useita hyötykäyttökohteita. Joystick koostuu kädessä pidettävästä tai sormella liikuteltavasta sauvasta ja jonkinlaisesta tukevasta pohjaosasta, tai se voi olla integroitu muihinkin laitteisiin. Laite lähettää tiedon sauvan kallistuskulmasta tietokoneelle. Lisäksi joystickeissä on myös yleensä painonäppäimiä (ns. "tulitusnäppäimiä"), joita käytetään eri toimintojen laukaisemiseen.

Joystickejä on yleensä kahdenlaisia. Digitaaliset joystickit pystyvät havaitsemaan vain tietyt suunnat, yleensä lepotilan ja pysty- ja vaakatasolta äärisuunnat, mahdollistaen näin lepotilan lisäksi kahdeksan suunnan havaitsemisen. Monet digitaaliset joystickit pohjautuvat joko liuska- tai mikrokytkimiin. Analogiset joystickit pohjautuvat yleensä joko optiseen havainnointiin tai potentiometreihin, ja pystyvät kertomaan sauvan kallistuskulman lepokohtaan verrattuna hyvinkin tarkasti.

Näinä päivinä joystickeja tietokoneen ohjaimina on pääasiassa kahdenlaisia: varsinaiset joystickit, jotka koostuvat ohjainsauvasta ja jalustasta, ja pelikonsoleissa yleisemmät pad-ohjaimet, jotka sisältävät yleensä digitaalisen suuntaohjaimen (esimerkiksi ns. ristiohjaimen) sekä yhden tai useampia pieniä analogisia joystickejä.

Joystickeja löytyy myös koneista, kuten nosturista tai kuormaajasta. Myös useissa lentokoneissa on samantyyppinen ohjain, jonka takia Joystickiä käytetään monesti lentokonesimulaattoreissa.

Advertisement