FANDOM


Max Payne 2: The Fall of Max Payne on suomalaisen Remedy Entertainmentin kehittämä ja yhdysvaltalaisen Rockstar Gamesin julkaisema tietokonepeli, joka on jatkoa suositulle Max Payne -toimintapelille. Peli julkaistiin PC:lle 15. lokakuuta 2003 ja pelikonsoleille myöhemmin samana vuonna. Peli on edeltäjänsä tapaan film noir -tyylinen ja käyttää hyväkseen elokuvatyylisiä tehosteita.

Max Payne 2 oli eräs ensimmäisistä peleistä, joissa oli käytössä Havokin fysiikkamallinnuksen versio 2. Tämän ansiosta pelaaja pystyi vaikuttamaan ympäristöönsä enemmän kuin aiemmissa peleissä. Vihollisten vartalot käyttäytyivät myös kaatuessaan realistisesti.

Pelattavuudeltaan Max Payne 2 on enemmän toimintaan painottuva kuin edeltäjänsä. Tämä johtuu luultavasti siitä, että pelin suunnittelussa otettiin enemmän huomioon pelikonsolit, kun taas alkuperäinen Max Payne suunniteltiin täysin PC:lle. Ulkoasultaan jatko-osa oli huomattavasti kauniimpi kuin edeltäjänsä.

Max Paynen tunnetussa tehokeinossa Bullet Timessa, jossa Max voi hidastaa tapahtumien kulkua ja tähdätä nopeammin kuin viholliset, on tullut muutoksia. Max voi ladata aseensa nopeammin kuin perinteisesti tekemällä 360 asteen pyörähdyksen ja mitä enemmän Max kukistaa vihollisia, sitä tehokkaammaksi Bullet Time muuttuu ja lopulta Maxin on mahdollista jopa väistää ohi kiitäviä luoteja.

Pelin aikana soi suomalaisen Poets of the Fall -yhtyeen kappale "Late Goodbye" erilaisissa muodoissa, (hahmojen hyräilemänä, pianolla soitettuna ym). Kappaleen avulla Poets of the Fall nousi suuren yleisön tietoisuuteen.

Pelin alkuvalikossa soi selloversio ensimmäisen pelin tunnusmusiikista, ja sen on soittanut Apocalyptica-yhtyeen Perttu Kivilaakso.

JuoniMuokkaa

Max Payne 2:n juoni jatkuu noin kaksi vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Max on avustettu murhasyytteistään ja häntä ajaa elämässä eteenpäin uusi rakkaus Mona Sax, murhasta epäilty (vaarallinen) nainen.

Johdanto Muokkaa

Nykyhetki: Max Payne on taistelun jäljillä olevassa kartanossa kuolevan naisen äärellä. Tämä on pelin loppuasetelma, josta Max alkaa kertaamaan menneiden tapahtumien kulkua.

Aiemmin samana iltana Max heräsi huojuvana sairaalassa. Hän tietää, että häntä yritetään murhata. Paetessaan hän kohtaa poliisipäällikkö Jim Bravuran, joka tulee ammutuksi kommandon toimesta. Maxin tie johtaa ruumishuoneelle, jossa hän myönsi hetkeä sitten tehneensä poispyyhkimättömän virheen, tappaneensa työtoverinsa etsivä Wintersonin.

Osa I: Pimeys sisällä (Darkness Inside)Muokkaa

Alfred Woden oli pitänyt sanansa. Max todistettiin syyttömäksi Alex Balderin murhaan ja häntä koetettiin nostaa sankariksi, mutta Max ei mitenkään voinut sietää sitä. Hän myöntyi palamaan töihin New Yorkin poliisiin.

Oli perustyöpäivä, kun Max lähti tutkimaan varastolta kuulunnutta ammuskelua. Varasto kuului Vladimir Lemille ja siellä riehuvat rikolliset nimittivät itseään Siivoojiksi. Max joutui todistamaan Annie Finnin murhaa ja Siivoojat pääsivät karkuun. Varastossa hän kuitenkin tapasi Mona Saxin, joka oli yllättäen selvinnyt hengissä edellisestä pelistä. Mona häipyi hissin ovien taakse, juuri kuten heidän viimeeksi nähdessään. Silminnäkijä tunnisti Monan poliisiasemalla epäillyksi murhaan, mutta Max ei kertonut etsivät Wintersonille nähneensä tätä, vaan miettiä itse asiaa.

Max meni tapaamaan vanhaa ystäväänsä Vladimir Lemiä hänen uuteen Vodka -ravintolaansa ja joutui tuomaan suru-uutiset Annie Finnin murhasta. Vlad oli ajautunut mafiasotaan Vinnie Gognittin kanssa. Gangsteri, jonka hengen Max oli vuosia sitten taistelun jälkeen säästänyt, oli nyt mafian alipomo.

Mona tulee myöhemmin tapaamaan Maxia hänen talolleen, mutta siivoojien hyökätessä visiitti jää lyhyeksi. Max saa Monan osoitteen ja käy tapaamassa tämän hänen piilopaikassaan. Mona kertoo, että eräs herra Corcoran, joka oli saman salaseuran jäsen kuin Alfred Woden, olisi halukas keskustelemaan. Hänet on jo kuitenkin tapettu Maxin ja Monan tullessa. He joutuvat lähtemään ja Maxin kohdattua siivoojien johtajan, Kaufmanin, ovat poliisit jo tulleet sinne ja Mona pidätetään.

Osa II: Kaksijakoinen valinta (Binary Choice)Muokkaa

Poliisiasemalla päällikkö Jim Bravuralle eivät enää kelpaa Maxin selitykset oudoista siivoojien hyökkäyksistä, jolloin tämä passitetaan paperihommiin. Hän toteaa Wintersonin vuotavan tietoja poliisilta ja menee kuulustelemaan Monaa. Monan mielestä Maxin tulisi ottaa yhteyttä Alfred Wodenin. Max jättää Wodenin puhelinvastaajaan viestin. Siivoojat hyökkäävät poliisiasemalle kohteenaan Max ja Mona. Mona pakenee kaaoksen keskellä eikä Maxkään näe hyötyä jäädä tekemään paperitöitä.

Max kohtaa Vladimirin, joka tarjoaa Maxille kyytiä Monan piilopaikan lähistölle. He keskustelevat menneillään olevasta mafiasodasta ja Vladimirilla onkin jo suunnitelmia Vinnie Gognitille Kapteeni Baseballbatboy -asun muodossa.

Max ja Mona pitävät kahdenkeskeisen hetken, jonka siivoojat keskeyttävät. Max ei enää halua päästää siivoojia pakoon ja salamatkustaa heidän pakettiautonsa kanssa purkutuomion saaneelle rakennukselle, missä he pitävät majaansa. Tapahtumien johdosta Max jäisi melko avuttomaksi rakennuksen räjähtäessä ja siivoojien virrattessa häntä kohti, jollei Mona olisi saapunut avittamaan häntä. He tapaavat rakennustyömaalla, jonne myös etsivä Winterson saapuu. Winterson aikoo ampua Monaa tämän estäessä pidätystä. Max ei hyväksy sitä ja tulee ampuneeksi Wintersonin kuolleeksi. Viimeisillä voimillaan Winterson kuitenkin ampuu Maxia, jonka seurauksena Max loukkaantuu vakavasti.

Osa III: Herääminen amerikkalaisesta unelmasta (Waking Up from American Dream)Muokkaa

Tämä on asetelma hieman ennen Maxin pitkän yön loppumista. Hän on sairaalassa Wintersonin kuolleen ruumiin äärellä. Asiat eivät kenties voisi olla pahemmin. Max tekee tiensä ulos sairaalasta ja päättää hankkia todelliset vastaukset Alfred Wodenin luota, vaikkei muuten haluaisi olla tekemisissä tämän kanssa. Vaikka Max epäileekin Vinnie Gognittia, on Vladimir Lem todellinen vastaus siihen, kuka antaa käskyt siivoojille ja yrittää kumota vallan Wodenin salaseurassa. Vinnie ja Woden tulisivat aivan minä hetkenä tahansa kuolemaan Vladimirin käsissä aivan kuten Maxin Vladin suunnitelmien mukaan.

Vladimir ei ole hänen ravintolassaan ja Maxin etsiessä Vinnie Gognittia slummialueelta, hän löytää tämän edellä mainitussa Kapteeni Baseballbatboy -asussa, jossa oleva pommi saattaisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Max auttaa Vinnietä vain mutkittaakseen Vladin suunnitelmia ja he selviävätkin pois slummeista kohteenaan Monan piilopaikka, sillä Mona osaisi purkaa Vinnien pommin. Vladimir on kuitenkin ennättänyt sinne ennen heitä. Vlad uskoo tappaneensa Maxin aseellaan ja tuhoaa Vinnien räjäyttämällä hänen pommipukunsa. Ennen kuin Vlad ampui Maxin, hän puhui Maxille kuinka Woden on todellisuudessa velkaa Maxille hänen perheensä murhan ja on pyrkinyt korjaamaan sitä kaikin tavoin. Mona löytää Maxin makaamassa verisenä lattialla, mutta saa tämän virkoamaan.

He suuntaavat yhdessä Wodenin kartanolle, jonne Vlad selvästi suunnisti tarkoituksenaan nitistää Alfred Woden. Max löytää tv-lähetyksen avulla, että Jim Bravura selvisi aiemmasta tulituksesta sairaalassa. Eräässä vaiheessa Mona pistää Maxin matalaksi lyömällä tätä aseella ja kertoo, ettei silti kykene tappamaan häntä. Vlad tulee paikalle ja tappaa Monan. Woden keskeyttää tapahtumat ja käskee Vladia lopettamaan tappamisen, mutta Vlad tappaa myös Wodenin. Max hyökkää aseettomana Vladin kimppuun, mutta Vlad pakenee ja jättää kommandot tappamaan Maxin. Max kuitenkin jälleen kokoaa asearsenaalinsa kokoon ja kohtaa lopussa Vladin taistelussa ja selviää voittajana.

EpilogiMuokkaa

Max odottaa aamuun asti Monan luona. Maxin perheen kuolema lakkaa lopulta vaivaamasta häntä.

Helpoimmalla ja toiseksi helpoimmalla vaikeustasolla Mona kuolee lopussa, mutta 'Dead on Arrival'-tasolla hän selviää elossa.

Modit Muokkaa

Max Payne 2:ssa modaaja-piireille on annettu jälleen vapaat kädet. Max Payne 2:een on tehty kymmeniä modeja. Niissä on muokattu tai luotu uusia hahmoja, kenttiä ja aseita. Modaaminen (eli modifiointi) tarkoittaa muokkausta. Modeilla on yleensä omat kotisivut joilta voi ladata uusimman version(yleensä ilmaiseksi).

Max Payne 2:n modityökalut voi ladata Rockstar Gamesin sivuilta. Modifointipakettiin sisältyvät:

  • Maxed2, kenttäeditori
  • ParticleFX, efektieditori
  • RasMaker2, modin purku- ja pakkausohjelma

Ääninäyttelijät Muokkaa

  • James McCaffrey - Max Payne
  • Wendy Hoopes - Mona Sax, vastaaja
  • Jonathan Davis - Vladimir Lem, todistaja
  • Vince Viverito - luutnantti Jim Bravura
  • Jennifer Server - etsivä Valerie Winterson
  • John Braden - Senaattori Alfred Woden, vartija, myyjä
  • Fred Berman - Vinnie Gognitti, narkkari
  • David O'Brien - juontaja, myyjä
  • Michael Mags - kapteeni Baseball Bat-Boy
  • Victoria Pontecorvo - Bicycle Helmet-Girl
  • John Zurhellen - Demon, Zombi
  • Ann Scobie - leidi Amelia, Kyra Silver, tohtori
  • Chris Durham - Lordi Valentine, siivooja, vartija
  • Kevin Conroy - Lordi Jack, siivooja, kommando
  • Marge Redmond - äiti, naapuri
  • Matias Myllyrinne - Flamingo

Aiheesta muuallaMuokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki