Pelipedia Wiki
Advertisement

Metal Gear -pelisarja on Hideo Kojiman kehittämä ja Konamin julkaisema suosittu hiiviskelypelisarja. Metal Gearit ovat yksi maailman menestyneimmistä pelisarjoista. Sarjan nimi johtuu siitä, että sarjan peleissä pelihahmon tavoitteena on tuhota vihollisen haltuun joutunut, ydinaseilla varustettu Metal Gear -mecha. Sarjan pelit tunnetaan monimutkaisista tarinoistaan ja elokuvamaisesta tunnelmastaan.

Historia[]

Metal Gear -pelisarja sai alkunsa, kun Konami julkaisi Metal Gear -nimisen pelin MSX-tietokoneelle vuonna 1987. Peli poikkesi muista sen ajan peleistä siten, että taistelemisen sijasta sen tavoitteena oli vältellä vihollisia mahdollisimman pitkään. Peliä pidetäänkin yleisesti maailman ensimmäisenä hiiviskelypelinä. Tarinassa FOXHOUND-erikoisyksikön uusin jäsen Solid Snake lähetetään afrikkalaiseen Outer Heaven -valtioon vapauttamaan FOXHOUND:n jäsen Gray Fox ja tuhoamaan Metal Gear TX-55 -niminen joukkotuhoase. Peliä myytiin maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta.

Metal Gearin menestyksen innoittamana tehtiin jatko-osa Metal Gear 2: Solid Snake, joka ilmestyi vuonna 1990 ainoastaan Japanissa. Peli sisälsi edeltäjäänsä syvällisemmän ja moniulotteisemman tarinan sekä kehittyneemmän tekoälyn. Pelin tarinassa Solid Snake saa tehtäväkseen tunkeutua Zanzibar Land -nimiseen valtioon Aasiassa ja pelastaa terroristien kidnappaama professori Kio Marv, joka on kehittänyt OILIX-nimisen korvikkeen öljylle.

Metal Gear -pelisarjasta tuli maailmanlaajuisesti tunnettu, kun vuonna 1998 Konami julkaisi PlayStation -pelikonsolille Metal Gear Solidin. Pelin tapahtumat saavat alkunsa, kun Solid Snake lähetetään Alaskan rannikolla sijaitsevalle Shadow Moses -saarelle pelastamaan kaksi panttivankia ja pysäyttämään terroristien aikeet laukaista ydinohjuksia Yhdysvaltoihin. Metal Gear Solid oli sarjan ensimmäinen kolmiulotteinen peli, ja sekä kriitikot että pelaajat ylistivät sitä pelimekaaniikkansa ja vaiheikkaan juonensa ansiosta. Peliä myytiin maailmanlaajuisesti noin kuusi miljoonaa kappaletta, ja sitä pidetään yhtenä PlayStationin merkittävimmistä julkaisuista.

Metal Gear Solid sai vuonna 1999 kaksi päivitettyä versiota, Metal Gear Solid: Integralin sekä Metal Gear Solid: Special Missionsin. Vuonna 2004 GameCubelle julkaistiin päivitetty versio nimeltä Metal Gear Solid: The Twin Snakes, jossa oli mukana elokuvaohjaaja Ryuhei Kitamuran uudelleen ohjaamat välivideot.

Vuonna 2001, pelikriitikoiden ja pelaajien pitkällisen odotuksen jälkeen, ilmestyi Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty. Peli oli yksi PlayStation 2:n ensimmäisistä merkkijulkaisuista. Pelin juoni oli jopa Metal Gear Solidia monimutkaisempi, ja aikaisemmista Metal Gear -peleistä poiketen tarina oli jaettu kahteen osaan, joista jälkimmäisessä pelihahmona toimii nuori ja kokematon Raiden-agentti. Raidenin esiintyminen oli yksi pelisarjan suurimmista ja kuuluisimmista yllätyksistä, ja aiheutti pelaajien keskuudessa paljon kiistelyä. Metal Gear Solidin tavoin Sons of Liberty sai lisäosan Metal Gear Solid 2: Substance.

Vuonna 2004 ilmestyi Metal Gear Solid 3: Snake Eater, joka pelaajien yllätykseksi sijoittui 1960-luvulle kylmän sodan aikoihin. Pelissä FOX-erikoisyksikön agentti Naked Snake lähetetään pelastamaan tiedemies Nikolai Stephanovitš Sokolov neuvostoliittolaisten kynsistä. Snake Eater lisäsi sarjan pelimekaniikkaan muiden muassa uuden naamiointijärjestelmän, ja sen tarina oli suoraviivaisempi ja selkeämpi kuin Sons of Libertyssä. Peli sai myös parannetun version Metal Gear Solid 3: subsistencen. Peli sai vuonna 2006 jatkoa pelissä Metal Gear Solid: Portable Ops, joka julkaistiin PlayStation Portablelle.

Vuonna 2008 ilmestyi Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots, joka oli yksi PlayStation 3:n odotetuimmista peleistä.

Sarjan pelit[]

Viralliset pelit[]

  • Metal Gear (1987)
  • Metal Gear 2: Solid Snake (1990)
  • Metal Gear Solid (1998)
  • Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty (2001)
  • Metal Gear Solid 3: Snake Eater (2004)
  • Metal Gear Solid: Portable Ops (2006)
  • Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots (2008)

Päivitetyt pelit[]

  • Metal Gear Solid: Special Missions (1999)
  • Metal Gear Solid: Integral (1999)
  • The Document of Metal Gear Solid 2 (2002)
  • Metal Gear Solid 2: Substance (2002)
  • Metal Gear Solid: The Twin Snakes (2004)
  • Metal Gear Solid 3: Subsistence (2005)
  • Metal Gear Solid: Digital Graphic Novel (2006)

Juonijatkumon ulkopuoliset pelit[]

  • Snake's Revenge (1990)
  • Metal Gear: Ghost Babel (2000)
  • Metal Gear Acid (2004)
  • Metal Gear Acid 2 (2005)

Aiheesta muualla[]

Advertisement