FANDOM


N64.jpg

Nintendo 64 (jap. Nintendō Rokujūyon), usein lyhennettynä N64, on Nintendon kolmas pelikonsoli. N64 julkaistiin 23. kesäkuuta 1996 Japanissa, 29. syyskuuta 1996 Pohjois-Amerikassa, ja 1. maaliskuuta 1997 Euroopassa ja Australiassa. PAL-aluiella Konsolin julkaisun yhteydessä julkaistiin kaksi peliä, Super Mario 64 ja Pilotwings 64; Japanissa julkaistiin lisäksi Saikyō Habu Shōgi. Konsolin nimi tulee sen 64-bittisestä ominaisuudesta.

Nintendo 64 julkistettiin ensi kertaa 24. marraskuuta 1995 Japanissa Shoshinkai-ohjelmistomessuilla, tosin nimellä Nintendo Ultra 64. Kehitysvaiheessa N64:stä puhuttiin koodinimellä Project Reality. Koodinimi syntyi spekulaatiosta, jonka mukaan konsoli pystyisi tuottamaan yhtä tasokasta grafiikkaa kuin sen ajan supertietokoneet. Esiteltyään laitteen yleisölle Nintendo muutti nimen Nintendo Ultra 64:ksi. Ultra-liite pudotettiin pois nimestä 1. helmikuuta 1996, koska Konami oli jo ehtinyt rekisteröidä sen Ultra Games -jaostonsa tavaramerkiksi.

Esittely Muokkaa

Nintendo ilmoitti kehittävänsä uutta konsolia koodinimeltään Project Reality Silicon Graphicsin kanssa vuonna 1993. Jo vuonna 1994 Rareware ja Midway Games julkaisivat kolikkopelit Killer Instinct ja Cruis'n USA, joiden väitettiin käyttävän uudelleennimetyn Ultra 64:n laitteistoa. Laitteistolla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä Ultra 64:n kanssa, vaan pelit käyttivät hyväkseen kiintolevyjä ja TMS-prossoreita. Killer Instinct oli grafiikassa aikansa kehittynein peli, ja muun muassa sen pelitaustat näytettiin suoraan kiintolevyltä ja animoituina hahmojen liikkuessa horisontaalisesti.

Grafiikka Muokkaa

Graafisen suorituskyvyn osalta Nintendossa oli tiettyjä pullonkauloja, joista merkittävimpiin kuuluin tekstuurivälimuistin rajoittaminen 4096 tavuun. Yhdessä kasettien pienen tallennuskapasiteetin kanssa, teki tämä muiden kuin hyvin pienten tekstuurien käytön hyvin hankalaksi. Yhdistettynä vielä Nintendon bilineaariseen suodatukseen, pieniresoluutioiset tekstuurit näyttivät erittäin sumeilta. Konsolin elinkaaren loppua kohti ongelmaa tosin kyettiin kiertämään eri tavoin.

Toisaalta Nintendo 64 kykeni teksturoinnissa kilpailijoita PlayStationia ja Saturnia kehittyneempään trilineeariseen suodatukseen, mikä teki pinnoista pehmeitä verrattuna kilpailijoiden pikselöityneisiin pintoihin. Suodatus sai pieniresoluutioiset tekstuurit näyttämään todellista tarkemmilta. Eräissä Nintendon ei-realistisuuteen pyrkivissä peleissä, kuten Super Mario 64:ssä, käytettiin erittäin yksinkertaisia teksturointeja ja paljon gouraud-varjostusta. Tällä saatiin tiettyihin peleihin niiden teemaan sopiva sarjakuvamainen tyyli, joka peitti laitteiston rajoituksia.

Kasetit vs. levyt Muokkaa

Nintendo 64 oli viimeinen huomattava pelikonsoli, joka käytti ROM-kasetteja pelimedian tallennukseen (Vaikkakin SNK:n Neo-Geon laitteiston tuotantoa jatkettiin aina vuoteen 2004 asti).

Edut Muokkaa

Nintendo perusteli kasettien käyttämistä Nintendo 64:llä useilla tavoilla:

  • ROM-kasettien latausajat ovat erittäin nopeita verrattuna levyihin, varsinkin kun senaikaisten CD-ROM-asemien nopeudet olivat harvoin suurempia kuin 4x. Tämän huomaa monista latausruuduista, joita on Sony PlayStationin peleissä, mutta harvoin N64:n peleissä. ROM-kasetit ovat niin paljon nopeampia kuin 2x CD-ROM-asemat muissa konsoleissa, että kehittäjät pystyivät lähettämään dataa reaaliajassa.
  • ROM-kasettien monistaminen on vaikeaa ja kallista, mikä näin ollen estää laittoman kopioinnin. Vaikka PC:lle kehitettiin myöhemmin laittomia oheislaitteita, ne ovat harvinaisia verrattuna tavalliseen CD-asemaan kuten PlayStationissa. Nintendo 64:ään verrattuna piratismi oli PlayStationilla valtavaa.
  • ROM-kasetteihin voi lisätä peliä tukevia mikrosiruja, kuten SNES:n kohdalla tehtiin (Starwing käyttää hyväkseen Super FX -sirua).
  • Useimmat kasetit tallentavat itsenäisesti profiileja ja pelitilannetta itse kasetille, joten erillisiä ja kalliita muistikortteja ei tarvita. Alussa datan tallennukseen tarvittiin kasetin patteria, jonka energia tuli loppumaan aikanaan, tosin patteri kesti yleensä vuosia. Myöhemmissä peleissä patterin sijasta tallennukseen käytettiin EEPROM-siruja.
  • ROM-kasetit ovat paljon kestävempiä kuin CD-ROM:t. Kasetin vahingoittaminen on erittäin vaikeaa, kun taas CD-ROM-levyjä pitää kohdella varovasti ja säilyttää koteloissa. Tämän vuoksi kasetit ovat parempia lapsille, jotka eivät osaa pitää huolta CD-ROM-levyistä. Kasetti myös estää vahingossa tapahtuvat raapaisut, eikä täten naarmuista syntyviä levynlukuvaikeuksiakaan ole.
  • Oli myös hyvin yleistä, että varhaiset CD-ROM-mekanismit pettivät. ROM-kasetti-systeemissä ei ole liikkuvia osia.

Haitat Muokkaa

  • Kasettien tallennuskapasiteetti oli huomattavasti CD-ROM:ia pienempi. Tämän vuoksi muille konsoleille tehdyt pelit jouduttiin pakkaamaan Nintendo 64:lle siirrettäessä, ja elokuvakohtauksia jouduttiin usein jättämään pois.
  • Kasetit olivat paljon kalliimpia kuin CD-levyt.

Tuotanto Muokkaa

Aikanaan Sonyn ja Segan kilpailevat laitteet (Playstation ja Saturn) käyttivät CD-ROM-levyjä pelimedian tallentamiseen. CD-ROM-levyjen valmistus ja levittäminen on paljon halvempaa, mikä taas tekee kehittämisestä edullisempaa kolmannelle osapuolelle. Seurauksena useat pelikehittäjät, jotka olivat tukeneet Nintendoa, siirtyivät suurempien voittojen perässä CD-pohjaisille alustoille.

N64:n kasetin tuotantomaksu oli korkeampi kuin CD:n; yksi ajan pelilehdistä väitti, että keskimääräinen kasetin tuotantohinta on 25 dollaria, kun taas CD-levyn on 10 senttiä. Julkaisijoiden piti maksattaa korkeat kehityskustannukset kulutajilla, joten N64:n pelit olivat kalliimpia kuin PlayStationin. Yhdysvalloissa PlayStation-pelien hinnat ylittivät harvoin 50 dollaria, mutta N64-pelien hinnat saattoivat nousta 60 dollariin. Sonyn Greatest Hits -pelit (Euroopassa Platinium-pelit) hinnoiteltiin kappaleelta 19.99 dollaria, kun taas Nintendon Player's Choice -pelit maksoivat 39.99 dollaria kappaleelta.

Lopputulos Muokkaa

Kasettiaikakauden jatkaminen Nintendo 64:llä oli avaintekijä Nintendon johtoaseman menettämiseen videopelimarkkinoilla. Useimmat kasettien edut eivät tulleet tarpeeksi hyvin esille, ja kasettien puutteet nousivatkin merkittävämpään asemaan; puutteet käänsivät kuluttajat kuten myös kehittäjät pois laitteelta. Etenkin myöhempinä aikoina, kaseteille kehittäminen oli vaikeaa ja kallista, etenkin kun kasettien rajoitettu tallennustila rajoittivat pelien sisältöä. Useimmat kolmannen osapuolen kehittäjät vaihtoivat PlayStationiin (kuten Square, jonka Final Fantasy VII oli alun perin tarkoitus julkaista N64:lle), kun taas jotka jäivät, julkaisivat vähemmän pelejä N64:lle (Capcom, joka julkaisi vain 3 peliä; Konami, joka julkaisi 13 N64:lle ja yli 50 PlayStationille); uusia pelijulkaisuja oli vähän ja harvassa, kun taas PlayStationille tulvi uusia pelejä. Lopputuloksena N64:n pelikirjasto rajoittuu noin 200 kappaleeseen; vastaavasti PlayStationin kirjastoon kuuluu yli 1,000 kappaletta (Muutama PlayStation-peli kehitettiin vielä PlayStation 2:n julkaisunkin jälkeen, kun Nintendo 64:n pelikehitys loppui GameCuben julkaisuun). Useimmat Nintendo 64:n parhaista peleistä oli Nintendon kehittämiä, tai toisen osapuolen, kuten Rarewaren.

Haittapuolista huolimatta N64:lle julkaistiin useita suosittuja pelejä, jotka antoivat sille pitkän käyttöiän. N64 otti konsolisukupolven toisen paikan ja PlayStation ensimmäisen, noin 40% ja 51% markkinaosuuksilla. Suurin osa tästä suosiosta saatiin Nintendon vahvojen ensimmäisen osapuolen pelien ansiosta, kuten Mario ja The Legend of Zelda, joilla oli vahva brändi vaikka ilmestyivät vain Nintendon konsoleille (brändi on vahva nykyäänkin). Nintendo 64 säilytti myös vanhempien pelaajien suosion, mille kuuluu kiitos pelien GoldenEye 007, Nightmare Creatures, Resident Evil 2, Perfect Dark, Shadow Man, Doom 64 ja Quake II.

Vuonna 2001 Nintendo 64 korvattiin levypohjaisella Nintendo GameCube:lla, vaikka Nintendo kieltäytyikin käyttämästä yleistäCD/DVD-teknologiaa. Sen sijaa GameCubella käytetään pienempää GameCuben optista levyä. Piratismin estämisen lisäksi levyratkaisu tekee konsolista myös sukupolvensa kätevimmän ja liikutettavimman.

SNES CD-ROM Muokkaa

1990-luvun alussa Nintendo alkoi kehitellä SNES:lle CD-ROM-asemaa. Sony oli tehnyt Nintendon kanssa sopimuksen äänen ohjainpiirin tuottamisesta NES:iin vuonna 1988. Samassa sopimuksessa sovittiin, että Sony saa oikeuden kehittää Nintendolle CD-ROM-aseman ja että SNES-pelit tulevat toimimaan Sonyn tulevalla CD-pohjaisella konsolilla. 1991 Nintendo tajusi, että Sonyn kanssa tehty sopimus takasi Sonylle kontrollin kaikkiin julkaistaviin CD-peleihin. Samana vuonna Amerikan Nintendon johtaja teki sopimuksen Philipsin kanssa. Sopimuksen mukaan Nintendon tulevat pelit toimisivat CD-i:llä, ja samalla Philips kehittäisi CD-ROM-aseman SNES:lle. Samalla Philips sai lisenssin Nintendon pelihahmoihin, ja laitteelle ilmestyikin muun muassa Mario- ja The Legend of Zelda -pelejä. Pelejä sanottiin huonolaatuisiksi, eivätkä ihailijat laske niitä kuuluvaksi pelisarjoihin.

Vuoden 1991 CES-messuilla Sony julkisti Play Station -konsolinsa, jolla toimisivat SNES-kasetit ja Sonyn omat CD-ROM:t. Nintendo ilmoitti puolestaan tekevänsä yhteityötä Philipsin kanssa SNES-CD-aseman parissa; Sony raivostui Nintendon puoltenvaihdosta. Osapuolet kuitenkin asettuivat, sillä Sonyllekin kannattavinta oli pitää ystävälliset suhteet yllä. Sonyn äänen ohjainpiiri oli kuitenkin yhä käytössä SNES:ssä, ja SNES-kasetit tulisivat toimimaan Play Stationilla. Kun Sony ei saanut enää apua Nintendolta CD-ROM:ien saralla, se päätti ryhtyä toimimaan yksin. 1992 Nintendo ilmoitti peruuttavansa sopimuksen Sonyn kanssa, mutta yritykset kuitenkin päättivät myöhemmin tehdä yhteistyötä. Nintendo, Sony ja Philips lähtivät suunnittelemaan yhteistä pelikonsolia nimeltä SNES Nintendo Disk. Yhteistyö ei kuitenkaan kantanut hedelmää, ja lopulta vuonna 1993 Nintendo kertoi lopettaneensa SNES-CD:n kehityksen. Syihin projektin hylkäämiseen voi laskea muun muassa Segan Mega CD:n kaupallisen tappion sekä sen, että Nintendo ansaitsi pelikaseteillansa hyvin. Sony lopulta kehitti PlayStationin, mutta konsolin rakenteella ei ollut mitään tekemistä aikaisempien versioiden kanssa.

SNES-CD-projektin hylkäämisen jälkeen Nintendo kertoi suunnitelmistaan kehittää uusi 64-bittinen konsoli, joka myöhemmin nimettiin Nintendo 64:ksi.

Aiheesta muualla Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki