Pelipedia Wiki
Advertisement

River City Ransom on konsolipeli, jonka on tehnyt Technos Japan vuonna 1989. Alkuperämaassaan Japanissa peli on osa laajaa Nekketsu Koha Kunio-Kun -sarjaa. Pelityypiltään River City Ransom yhdistelee sivuttain skrollaavaa Beat 'em upia ja roolipeliä.

Alun perin peli julkaistiin Nintendo Entertainment Systemille. Japanissa peli julkaistiin vähän myöhemmin myös Sharp X68000:lle ja PC Enginelle, näitä ei versioita ei muualla nähty. Vuonna 2004 pelistä ilmestyi paranneltu versio Game Boy Advancelle, River City Ransom EX. Pelin NES-versio on myös julkaistu ladattavaksi Wiin Virtual Consoleen 21. helmikuuta 2008.

Japanissa Downtown Nekketsu Monogatari menestyi hyvin, länsimaissa taas peli ei ollut ilmestyessään erityisen suosittu. Japanissa julkaistiinkin monia jatko-osia pelisarjassa, mutta näitä ei kuitenkaan muualla nähty. Erilaisen pelattattavuutensa ja huumorinsa ansiosta River City Ransomia pidetään nykyään kulttiklassikkona. Fanit ovat tehneet paljon myös parodioita, joita löytyy esimerkiksi Newgroundista.

Juoni[]

Pelin juoni on tyypillinen 1980-luvun videopelille: Pelin pääpahis Slick ja hänen väkivaltaiset jenginsä ovat vallanneet River Cityn kaupungin ja kidnapanneet toisen päähahmon, Ryanin, tyttöystävän Cyndin. Jäljelle jäävä ainoa vaihtoehto on se, että päähenkilöiden Alexin ja Ryanin (Japanissa nimillä Kunio ja Riki) on raivattava tiensä läpi River Cityn ja taisteltava jengejä vastaan, pelastaa Cyndi ja lopulta voittaa itse pääpahis Slick. Tämä on siis Pohjois-Amerikan ja Euroopan julkaisujen juoni, se on kuitenkin hieman erilainen alkuperäisessä japanilaisessa versiossa. Alkuperäisessä juonessa vanhat kilpailijat Kunio ja Riki päättävät yhdistää voimansa pelastaakseen Reihou-koululaisten kaappaaman Rikin tyttöystävän Mamin.

Pelaaminen[]

Peli seuraa suoraa reittiä alusta loppuun, jolta ei voi poiketa. Alueilla voi kuitenkin liikkua vapaasti, ja vihollisia vastaan ei välttämättä tarvitse jäädä taistelemaan. Pelissä on monia pomotaisteluita (myös vapaaehtoisia), joista suurin osa täytyy voittaa että pelin tarina etenee.

Itse pelaaminen koostuu lähinnä jengiläisten ja pomojen kanssa taistelemisesta ja heiltä saatavan rahan keräämisestä. Rahaa taas voi käyttää ostoskeskuksien kaupoissa ostamalla ruokaa ja muuta tavaraa, joita käyttämällä hahmo kehittyy, vahvistuu tai oppii uusia taistelutekniikoita.

River City Ransomissa on oman aikansa toimintapeliksi paljon puhetta, myös viholliset sanovat yleensä jotain taisteluissa ja varsinkin heidän kuolinhuutonsa "BARF!" on noussut koko pelin tavaramerkiksi.

Lokalisointi[]

Peliä on lokalisoitu länsimaihin. Kun Downtown Nekketsu Monogatari julkaistiin Amerikassa ja Euroopassa nimillä River City Ransom ja Street Gangs, pelin ulkoasuun tehtiin muutoksia, että se näyttäisi enemmän länsimaiselta. Huomattavin muutos on pelihahmojen vaatetus. Japanissa hahmoilla on koulupuvut, länsimaissa farkut ja T-paita (katso viereinen kuva).

Parannellut versiot[]

Paranneltuja versioita pelistä on julkaistu Sharp X68000:lle, PC Enginelle ja Game Boy Advancelle.

Sharp X68000 -versio oli grafiikoiltaan lähes samaa tasoa kuin NES-versio, mutta lisäsi peliin uusia pomotaisteluita ja alueita. PC Enginellä peli taas sai uudistetut grafiikat ja äänet. Näissä molemmissa oli mukana myös ääninäyttelyä. Nämä kaksi julkaistiin vain Japanissa.

Paljon edellisiä versioita myöhemmin, vuonna 2004 julkaistiin River City Ransom EX Game Boy Advancelle. Tämä peli julkaistiin myös Amerikassa. Se toi mukanaan muutamia uudistuksia, mutta joitain ominaisuuksia (kuten moninpeli) poistettiin. Huomattavin uusi ominaisuus on tehokkaamman koneen mahdollistama siirtyminen parempilaatuisiin grafiikoihin ja ääniin (ei kuitenkaan ääninäyttelyä, kuten PC Enginellä ja Sharpilla). Koska moninpeli puuttuu, pelaaja pystyy saamaan mukaansa enimmillään neljä tietokoneen ohjastamaa hahmoa helpottamaan taisteluita. Taistelutekniikoita, joita hahmo voi oppia, on nyt myös huomattavasti enemmän kuin NES-versiossa.

Uusi korealainen uudelleenjulkaisu[]

Korealainen Windysoft on julkaisemassa Downtown Nekketsu Monogatarista kolmiulotteista versiota. Peli tunnetaan nimellä Kunio Online. Nimestä päätellen se saattaa sisältää Internet-moninpelin. Pelistä tai sen julkaisuajasta ei ole vielä paljoa tietoa.

Aiheesta muualla[]

Advertisement