FANDOM


Sierra Entertainment (aikaisemmin Sierra On-line) oli vuodesta 1980 vuoteen 2004 asti toiminut tietokonepelien suunnitteluun ja tekoon erikoistunut yritys. Yritys tuli kuuluisaksi etenkin seikkailupeleillään, joista monet saivat lukuisia jatko-osia. Vuonna 2004 Sierra Entertainment liitettiin osaksi Vivendi Universalia.

Historia Muokkaa

Vuonna 1980 Ken Williams ja hänen vaimonsa Roberta Williams perustivat Sierra On-line Systemsin, ja aloittivat pelien tuottamisen omassa kodissaan. Samana vuonna valmistui Sierran ensimmäinen peli, Apple II:lle tehty Mystery House. Vuonna 1982 yritys muutti Oakhurstiin Kaliforniaan ja vaihtoi nimeksi Sierra On-line.

Vuonna 1984 Sierra julkaisi Roberta Williamsin suunnitteleman King's Quest pelisarjan ensimmäisen osan IBM:lle. Peli oli ensimmäinen lajiaan ja siitä tuli suuri menestys. Sierran ohjelmoijat Mark Crowe ja Scott Murphy saivat idean scifi-parodia Space Questista, mikä pääsi suostuttelun kautta kehitykseen. Menestyksen kannustamana Sierra julkaisi myös muita aloitusosia tuleville seikkailupelisarjoille, joita olivat pornahtava Leisure Suit Larry, poliisielämään keskittyvä Police Quest, sekä myöhemmin julkaistu RPG-elementtejä yhdistävä Quest for Glory. Tuohon aikaan Sierra ilmoitti pahimmaksi vastustajakseen television, ja tehtäväkseen estää nuorisosta tulemasta "sohvaperunoita".

Vuodesta 1990 alkaen Sierra aloitti alan yritysten ostamisen: Dynamix (1990), Bright Star Technologies (1992), Coktel Vision (1993) ja Impressions Games (1995). Myöhemmin Sierra osti myös Green Thumb Softwaren (1995), Arion Softwaren (1995), Papyrus Design Groupin (1995), Berkeley Systemsin (1997), Books That Workin (1997), PyroTechnixin (1997) ja Headgaten (1997).

Vuonna 1991 Sierra julkaisi The Sierra Networksin, eräänlaisen esi-WWW-järjestelmän jonka alla käyttäjät pystyivät liikkumaan graafisessa ympäristössä eri teemojen alla, lähettämään viestejä keskustelualueille sekä paljon muuta. Vuonna 1994 järjestelmä myytiin AT&T:lle suurella voitolla ja nimettiin ImagiNation Networkiksi, joka taas myi järjestelmän eteenpäin vuonna 1996 AOLille. Järjestelmä tuotti tasaisesti tappiota ja lopulta se suljettiin.

Vuonna 1994 Sierra muutti uuteen pääkonttoriin Bellevueen Washingtoniin.

Heinäkuussa 1996 yritys myytiin CUC Internationalille, ja vuosi tämän jälkeen Ken Williams jätti Sierran. Huhtikuussa 1998 ilmaantuneiden taloussotkujen vuoksi Sierra ja yrityksen muut pelistudiot, mukaan lukien Blizzard Entertainment myytiin ranskalaiselle julkaisijalle, Havakselle, jonka Vivendi myöhemmin hankki.

Vuonna 1998 Sierra jaettiin viiteen erilaiseen yksikköön:

1. Sierra Attractions – Tämä yksikkö tuotti pelejä kuten Hoyle, You Don't Know Jack sekä muita. 2. Sierra Home – Tämä yksikkö julkaisi käyttäjäystävällisiä ohjelmistoja kuten Print Artist, Hallmark Card Studios, MasterCook series ja niin edelleen. 3. Sierra Sports – Tämä yksikkö julkaisi urheilupelejä. 4. Sierra Studios – Tämä yksikkö julkaisi isot pelit kuten King's Quest sekä kaikki Sierran pelit. 5. Dynamix – Sama yritys jonka Sierra osti vuonna 1990, erikoistui 3D taistelusimulaattoreihin kuten Red Baron, Starsiege ja Pro Pilot.

Yritys nimettiin Sierra Entertainmentiksi vuonna 2002.

Heinäkuussa 2004 Vivendi uudelleenorganisoi yritystä ja poisti Sierran kokonaan käytöstä.

Vuoden 2005 alussa Vivendi uudelleenkäynnisti Sierran. Sierran johto sijaitsi nyt Vivendin toimistoilla. Monien pelisarjojen oikeudet siirrettiin Sierralle ja joitain peliyhtiöitä yhdistettiin Sierraan.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki