FANDOM


Tekken 6 on kuudes varsinainen osa Namcon suositussa Tekken-sarjassa. Peli julkaistiin kolikkopeleille Japanissa marraskuussa 2007. Tekken 6 ei tule PlayStation 3:lle, mutta siitä päivitetty versio tulee PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle vuoden 2009 aikana. Syy tähän on, että jotkut hahmot olivat liian heikkoja (esim. Ganryu) ja jotkut liian vahvoja (esim. Bob) Sekä, jos Namco olisi julkaissut Tekken 6:sen, heillä ei olisi ollut tarpeeksi rahaa julkaista Tekken 6: Bloodline Rebellionia, joka tulee konsoleille syksyllä 2009.

Sisältö ja uudet ominaisuudet Muokkaa

Ohjaaja Katsuhiro Harada (joka ohjasi myös Tekken 5:n) on kertonut, että Tekken 6 sisältää kaikki Tekken 5:n ja Tekken: Dark Resurrectionin ominaisuudet joista sarjan fanit pitivät. Hän sanoi myös, että kentät ovat isompia (määrä on tosin vähäisempi), ne ovat enemmän interaktiivisia ja jotkin kentät ovat myös yhteydessä toisiinsa. Lisäksi hahmon muokkaaminen on enemmän tekemisissä pelattavuuden kanssa.

Uusia ominaisuuksia Muokkaa

  • Uudet kentät sisältävät monia kerroksia ja eri vuorokaudenaikoja (päivä ja yö) riippuen kentästä
  • Vakuuttavat muokkausasetukset, jotka sisältävät vielä enemmän asusteita, ja koko asu on mahdollista vaihtaa
  • Uusi Rage-systeemi (jos hahmon energiapalkki on vähäinen, hahmon hyökkäysten teho kasvaa (hahmon nyrkkien ympärille ilmestyy samalla tulta))
  • Item Move, jossa hahmot käyttävät joitakin aseita taisteluissa
  • Online-peli on mukana
  • Tekken 6 esittelee uuden Bound-systeemin; ilmakombon jälkeen maahan lyöty vastustaja ei voi tech rollata vaan kimpoaa maasta, jonka jälkeen komboa voi jatkaa.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki