Pelipedia Wiki
Advertisement

The Movies on vuonna 2005 julkaistu Lionhead Studiosin kehittämä ja Activisionin julkaisema strategiapeli. Pelissä rakennetaan ja kehitetään elokuvastudiota sekä siinä sivussa kuvataan elokuvia. Kesällä 2006 peliin julkaistiin myös lisäosa The Movies: Stunts & Effects, josta peliin sai sijaisnäyttelijöitä ja efektejä, kuten räjähdyksiä. Stunts & Effectsin ikäraja on 16+.

Yleistä[]

Pelissä ei ole lähes minkäänlaista tarinaa, mutta kampanjamoodissa aloitetaan vuodesta 1920 tietyllä rahamäärällä. Aluksi palkataan rakentajia ja siivoojia talosta, joka on jo valmiiksi rakennettu. Tämän jälkeen pitää rakentaa Stage School, josta palkataan näyttelijöitä, ohjaajia ja extranäyttelijöitä. Henkilökuntaakin pitää palkata. Henkilökuntaa tarvitaan elokuvien kuvaukseen. Pelaaja ei voi päättää kenestä henkilökunnan jäsenestä tulee esimerkiksi kuvaaja. Kun kaikki tarvittavat ovat jo palkattu, on aika rakentaa näyttämöitä, joissa elokuvat kuvataan. Sitten rakennetaan käsikirjoitusrakennus, jossa palkatut työntekijät kirjoittavat käsikirjoitukset elokuviin. Kampanjamoodissa on Lionhead palkintogaaloja, joista voi voittaa palkintoja. Yleensä palkinnot ovat joko rahapalkintoja tai uusia rakennuksia, kuten käsikirjoitusrakennus, jossa voi itse tehdä käsikirjoitukset. Hiekkalaatikkomoodissa pelaaja saa päättää rahamäärän, jolla aloittaa ja vuoden josta aloittaa.

Pelaaminen[]

Työntekijät[]

Työntekijöitä on 7 eri tyyppiä: "Tähdet" (näyttelijät/ohjaajat), ekstrat, kuvaajat, rakentajat, siivoojat, käsikirjoittajat ja tiedemiehet. Näistä tärkeimmät ovat tähdet, jotka määrittelevät pitkälti, kuinka hyvä elokuvasta tulee.

Tähdet vaativat asemaansa kuuluvaa palkkaa, avustajia(entourage), trailerin ja muotiasusteita. Tähdet voivat stressaantua liian työskentelyn vuoksi, joka ilmenee juopotteluna ja ylisyöntinä. Lisäksi tähdet voivat myös tylsistyä, mikäli heillä ei ole mitään tekemistä. Tähdet arvostellaan heidän menestyksen, palkan, avustajien, trailerin, kuuluisuuden ja suhteidensa perusteella. Tähden ulkonäkö ja kunto vaikuttavat, mihin elokuviin he sopivat. Nuoret, n.30 vuotiaat ja hyvännäköiset sopivat hyvin romanttisiin elokuviin, kun taas vanhat henkilöt taas sopivat komedioihin.

Elokuvat[]

Kun pelaaja on saanut käsikirjoituksen valmiiksi, joko tekemällä sen itse tai palkkaamalla käsikirjoittajia, pelaaja valitsee näyttelijät ja ohjaajan. Extranäyttelijät ja kameramiehet valikoituvat itse, joskin pelaaja voi muuttaa valintoja. Pelaaja valitsee ohjaajan, mieluiten asiansa osaavan ja näyttelijöiden kanssa hyvissä väleissä olevan. Elokuvassa voi olla kolme pääosaa: ensisijainen, toissijainen ja kolmoissijainen. Pelaaja valitsee itse, ketä haluaa elokuvaansa.

Tämän jälkeen kuvausryhmät kiertävät eri lavasteet järjestyksessä. Pelaaja voi vielä tehdä kohtaukseen pieniä muutoksia elokuvan kuvausten aikana. Tyypillinen elokuvan kesto on noin 3:30 minuuttia. Elokuvilla ei silti ole aikarajaa, vaan pelaaja voi itse tehdä niin pitkän elokuvan kuin haluaa (noin 10 minuutin elokuvan kuvaukset kestävät peliajassa jopa 20 vuotta). Hiekkalaatikkomoodissa pelaaja voi aktivoida asetuksen, joka valmistaa elokuvan välittömästi.

Elokuvat lasketaan 5 genreen: Toiminta, romanttinen, scifi, kauhu ja komedia. Maailman tapahtumat vaikuttavat elokuvagenren suosioon, esim. toinen maailmansota laskee kauhun suosiota, avaruustutkimukset taas nostavat scifin suosiota.

Peli arvostelee elokuvat 4 osa-alueen pohjalta: Näyttelijöiden ja ohjaajan välit, kulissien ja näyttelijöiden elokuvaarvo (käytetty paljon vai ei), roolisuoritukset, kulissien kunto ja mainonta. Pelaaja voi myös ladata elokuvansa nettiin muiden nähtäväksi.

Teknologia[]

Peli alkaa 1920 jatkuu vuoteen 2020, jolloin teknologian kehitys päättyy. Tällä välillä pelaaja voi kehittää omaa teknologiaansa, jolloin hänen elokuvansa voivat näyttää paremmilta kuin kilpailevian studioiden. Ensimmäiset elokuvat ovat musta-valkoisia mykkä elokuvia, kun taas loppupuolella pelaaja saa esim. CGI teknlogian ja digitaaliset äänet käyttöönsä.

Pelaajan omat elokuvat[]

Pelaajat voivat tehdä omia elokuvia Custom Script Office avulla. Pelaaja päättää näyttelijät, asusteen, kulissit, ja tapahtumat. Pelaaja voi myös päättää erikoisefekteistä, esim. sateesta tai valaistuksesta. Käsikirjoituksen tekeminen tapahtuu Storyboard tyylisesti. Peli arvioi jokaisen kohtauksen synnyttämät kulut, jolloin pelaaja voi miettiä budjettiaan.

Aiheesta muualla[]

Advertisement